|
Luistelukoulu aloittaa
toimintansa 5.9.2005 ja jatkuu kevätkaudelle 2006
saakka. Joululoma pidetään 19.12.2005 - 1.1.2006, ja
luistelukoulun kevätkausi on 2.1.2006 - 9.4.2006. Huhtikuussa on mahdollisuus jatkaa luistelukoulun jatkokurssilla.
RYHMÄT
Luistelukoulussa harjoitellaan kerran viikossa oman ikä- ja taitotason
mukaisessa ryhmässä. Luistelukoulun
alkeisryhmissä on tavoitteena oppia luistelun alkeet leikkimieltä unohtamatta sekä oppia
toimimaan oman ryhmän kanssa. Edistyneempien ryhmissä opetellaan taitoluistelun alkeita.
Luistelukoulun valmentajat seuraavat lasten kehittymistä ja siirtävät heidät
sopivaan ryhmään. Lapsi voi edetessään siirtyä ryhmästä toiseen kesken
kauttakin. Luistelukoulussa on mahdollisuus luistella myös kaksi kertaa
viikossa ottamalla toinen luistelukoulutunti jonakin toisena päivänä.
Luistelun alkeet hallitseville on tarjolla muodostelmaluistelun puolella
Muodostelmaluistelukoulu, joka kokoontuu lauantaisin Hartwallin Jäähallilla (harjoitushalli) klo
14.15 – 15.00.
VALMENTAJAT JA YHTEYSHENKILÖT
Luistelukoulun vastuuvalmentajana toimii tällä kaudella
Maria Viljakainen.

Luistelukoulun ohjaajat ovat Suomen taitoluisteluliiton (STLL) kouluttamia. Tavoitteena on, että tietyn ryhmän ohjaaja pysyy samana koko kauden ajan. Osa ohjaajistamme kilpailee vielä aktiiviluistelijoina, joten edustustehtävien sattuessa kohdalle voi luistelukoulutunnilla tilapäisesti toimia sijainen.
Luistelukoulun aikana jäähallilla on aina yhteyshenkilö. Yhteyshenkilö vastaa kysymyksiisi ja häneltä saat ajankohtaista tietoa. Yhteyshenkilöt vastaavat jään ulkopuolella tapahtuvista asioista (tiedotus, neuvonta ym.). Luistelukoulun ensisijainen yhteyshenkilö on kuitenkin oma valmentaja.
Luistelukoulun ohjaajat

TARVIKKEET
Luistelukoululaisille jaetaan kauden alussa luistelukoulupassi, johon kerätään jokaisella luistelukoulutunnilla leimoja. Leiman saa luistelukoulun yhteyshenkilöltä ennen luistelukoulutunnin alkua.
Luistelukouluryhmillä on omat värit. Jokainen luistelija ja valmentaja pitää oman ryhmänsä väristä nauhaa vasemman jalan luistimessa. Nauha kiinnitetään vasempaan luistimeen jalkapöydän päälle
nauhoihin. Mikäli käyttää kankaisia luistintenpäällisiä, tulisi nauha ommella
samaan kohtaan kankaaseen, niin että se näkyy hyvin joka tunnilla.
Värien perusteella sekä luistelijat että ohjaajat tunnistavat oman ryhmänsä.
Lisäksi se, että nauha on kaikilla vasemmassa luistimessa, helpottaa ohjaajien
opetustyötä pienimpienkin lasten osalta.
Myöhemmin syksyllä luistelukoululaisille jaetaan suoritettua luistelukoulumaksua vastaan seuran jäsenkortti, joka oikeuttaa mm. alennuksiin sen yhteydessä mainituissa liikkeissä.
KÄYTTÄYTYMINEN HALLILLA
Harjoituksiin kannattaa tulla iloisella mielellä ja kiireettömästi – vähintään 15 minuuttia ennen oman tunnin alkua. Luistelukoululaisten suuresta määrästä johtuen pukukopit saattavat ruuhkautua
ja omista varusteista tulisikin huolehtia asianmukaisesti. Seura ei vastaa
luistelukoulun aikana kadonneista tai vaurioituneista tavaroista. Parhaiten
opetukseen pääsee mukaan olemalla täsmällisesti tunnin aloitushetkellä
jäällä. Jäälle ei kuitenkaan saa mennä ennen ohjaajia. Purukumin ja karamellin
syöminen jäällä on ehdottomasti kielletty!
Vanhemmat ovat tervetulleita seuraamaan luistelukoulun toimintaa. Paras paikka seurata luistelutuntia on katsomo. Niissä halleissa, joissa ei varsinaista katsomoa ole, on suosituksena seurata tuntia hiukan sivummalta. Laidalla harjoitusten seuraaminen häiritsee kaukalossa tapahtuvaa toimintaa. Opetuksen kannalta on parasta, jos lapset voivat keskittyä vain omaan ryhmäänsä ja ohjaajaansa.
VAKUUTUS
HL vakuuttaa kaikki alle 12-vuotiaat luistelukoululaiset ryhmätapaturmavakuutuksella.
Se on voimassa STLL:n jäsenseuran järjestämissä luistelukouluissa ja niihen
liittyvissä oheistoiminnoissa. Vakuutus on voimassa myös edellä mainittuihin
tilaisuuksiin välittömästi liittyvillä meno- ja paluumatkoilla. Vakuutusta
varten on seuralla oltava vakuutettavan nimi, osoite ja henkilötunnus.
Katso lisää vakuutukseen liittyvää tietoa STLL:n sivuilta.
MAKSUT
Luistelukoulumaksu peritään lukukausittain (syksy ja kevät erikseen). Jos
samasta perheestä tulee useampia luistelijoita, maksaa ensimmäinen täyden
hinnan ja seuraavat allennetun hinnan. Luistelukoulumaksu sisältää vakuutuksen,
ilmoittautumismaksun ja seuran jäsenmaksun.
TUNTI PERUTTU
Joskus luistelukoulu joudutaan perumaan oman tai muiden seurojen kilpailujen
ja turnausten takia. Valmentajasi tai luistelukoulun yhteyshenkilö ilmoittaa
sinulle peruutetusta tunnista. Peruutettuja tunteja ei hyvitetä.
SEURAN TIEDOTUS
Seuran tiedotteet ovat nähtävissä Pirkkolan ja Oulunkylän jäähalleilla
HL:n ilmoitustauluilla. Lisäksi ajankohtaista tietoa on seuran sivuilla
www.helsinginluistelijat.fi.
VARUSTEET
Luistimet
Luistelijan tärkeimmät varusteet ovat hyvät luistimet. Hyvässä luistimessa
kengän materiaalina on hyvälaatuinen nahka ja kengässä on sisäänrakennettu
tukikaari.
TAITOLUISTIN
Kengän kieli on vuorattu ja kengässä on 2-3 cm:n korko. Kengän varsi ei saa olla liian korkea. Hyvä luistinkenkä ei ehkä heti tunnu miellyttävältä jalkaan, vaan se täytyy ajaa sisään.
Taitoluistimen terä on keinumainen, siinä on keskellä ura ja edessä piikit.
Käytä luistimessa ohutta, jalkaa hyvin myötäilevää sukkaa (ei villasukkia). Näin saat luistimesi nyöritettyä oikein ja tukevasti. Käytä aina puhtaita sukkia, sillä ne ovat lämpimimmät.
Kengän sitominen
Aloita kengän nyörittäminen aivan alhaalta. Varpaille voi jättää pienen liikkumatilan, mutta jalkapöydän ja nilkan kohdalta nauhat sidotaan tukevasti, jotta nilkalle saadaan riittävä tuki. Varsi on sopivan kireä, jos etusormi mahtuu takaa varren ja jalan väliin.
Jotta nyöritys ei pääse löystymään, laitetaan ennen alimmaista hakasta solmu. Nauhat sidotaan lopuksi hyvin. Nauhojat päät on hyvä työntää läpän vierestä kengän varren sisään, jotta ne eivät roiku ulkona. Liian pitkät nauhat on hyvä lyhentää sopivan mittaisiksi.
Luistimen pitää tukea nilkkaa ja niiden on pysyttävä suorassa luistimessa.
Luistelu on hankalaa ja rasittaa jalkoja, jos salat ovat "lintassa"
kuten kuvassa (2). Hyvän luistimen varren tunnistaa siitä, että varsi pysyy
luistinta vaakasuorassa (3) pidettäessä jäykkänä eikä se taivu löysästi
alaspäin.

Luistimien hoito
- Terät ovat hyvin herkät ja vioittuvat helposti, joten käytä aina luistin
suojia kävellessäsi jään ulkopuolella.
- Tultuasi pukuhuoneeseen luistelutunnin jälkeen, poistaa suojukset heti
ja kuivaa terät huolella vettä imevällä kankaalla tai säämiskällä.
- Säilytä kumpaakin luistinta mieluummin omassa kankaisessa pussissa ilman
suojuksia. Suojukset ruostuttavat hyvätkin terät.
- Käytä mieluiten kumisia suojuksia ja puhdista ne mahdollisesta hiekasta
ja muusta roskasta.
- Kotona luistimet kannattaa ottaa pois repusta ja tuulettaa, jotta ne kuivuvat
myös sisältä. Luistimia ei kuitenkaan tule kuivattaa patterin lähellä,
sillä nahka haurastuu helposti.
TERIEN TEROITTAMINEN
Taitoluistinten teroitus poikkeaa täysin jääkiekkoluistinten teroituksesta.
Teriä ei kannata pilata väärällä teroitustekniikalla. Seuraavat liikkeet
ovat taitoluistimien teroituksen asiantuntijoita:
Erkki Asikainen, Myyrmäen jäähalli, ark. klo 17 jälkeen. Puh. (09) 533
274
SM-Skate Marketing Oy, Sarkkakuja 2, Tuusula. Puh. (09) 275 5548
Esa Maunula, Helsingin jäähalli. Puh. 040 558 6323
Skate Service Center, Jukka Jalonen teroituspalvelu, Pakilantie 61-63 (sisäänkäynti Lepolantien puolelta), Hki. Puh. 050-558 9984
Taitoluistimien teroitus ja huolto Mikko Karttunen, Minna Canthin katu
20 (Töölö), ma-pe klo 8-17,
puh. (09) 479 584
VAATETUS
Lämpimät ja joustavat vaatteet soveltuvat parhaiten jäälle, sillä niissä on helppo liikkua. Paksut toppatakit ja haalarit ovat useimmiten liian paksuja ja jäykkiä vaikeuttaen liikkumista.
Luistelija voi jäähallissa luistellessaan käyttää lämmintä poolopuseroa yhdessä villapuseron tai villatakin kanssa. Joustavasta kankaasta valmistetut housut, trikoot ja verrytteluasut ovat sopivia. Housujen lahkeet eivät kuitenkaan saa olla leveät.
Pään suojana on hyvä käyttää paksuhkoa pipoa ja käsissä sormikkaita.
Luisteluvarusteiden myynti
Skate Shop, Kaupintie 10, Lassila, Helsinki. Puh. (09) 479 119
www.skateshop.fi
SM-Skate Marketing Oy, Sarkkakuja 2, Tuusula. Puh. (09) 275 5548
Lucky Skate, Minna Canthin katu 24, Helsinki. Puh. (09) 477 3009
www.luckyskate.fi
LUISTELUKOULUSTA ETENEMINEN
Luistelukoulusta on parhaimmillaan mahdollisuus edetä kehitysryhmiin, ja
sieltä taas kilparyhmiiin yksinluistelun tai muodostelmaluistelun puolelle.
Luistelukoulusta on mahdollisuus tulla valituksi henkilökohtaisesti
kutsuttuna yksinluistelun puolelle Ritti-ryhmään, tai
muodostelmaluistelun puolelle Emmi-ryhmään. Nämä kehitysryhmät
tähtäävät myöhemmin seuramme kilparyhmiin.Ritti- ja Emmi -ryhmät
harjoittelevat 2-3 kertaa viikossa.
Yksinluistelun puolella Ritti-ryhmän jälkeen edetään seuraaviin
valmennusryhmiin, ja sieltä edelleen kilpa- tai muodostelmaluistelun
omiin ryhmiin. Muodostelmaluistelussa edetään Emmi-ryhmän
jälkeen kilpaileviin joukkueisiin.
Ryhmäjako yksinluistelussa pienemmistä isoimpiin: Ritit,
Axelit, Kilpa3, Kilpa2, Kilpa1.
Ryhmäjako muodostelmaluistelussa pienimmistä isoimpiin: Emmi-ryhmä, Sunlights-minoriryhmä, Starlights-noviisijoukkue, Musketeers-juniorijoukkue, Marigold Ice Unity-seniorijoukkue.
Lisäksi seurallamme on lopulta "viimeisenä etappina" aikuisten
muodostelmaryhmä Creme de Ments ja avoimen sarjan All Stars joukkue!
|