22.4.2004
Marigoldin MM-viirit jäähallin kattoon
Tunnelma Marigold IceUnityn ja Musketeersin kultamitalikahveilla tänään
Helsingin jäähallissa nousi sananmukaisesti kattoon, kun Jääkenttäsäätiön
toimitusjohtaja Harry Bogomoloff lupasi Marigoldin tunnukselle paikan jäähallin
katossa riippuvien voittomerkkien joukkoon. Siellä ovat niin jääkiekon
maailmanmestaruudesta kuin HIFK:n Suomen mestaruuksista muistuttavat liput.
Marigold saa myös ison kuvansa jäähallin seinälle.
Kunniapaikka oli jatkoa useille huomionosoitukselle, joita sekä joukkueet että seura, Helsingin Luistelijat, ovat saaneet muodostelmaluistelun senioreiden Vuoden 2004 maailmanmestaruudesta ja junioreiden epävirallisen MM-tittelin voitosta. Mestaruudet olivat molemmille joukkueille jo toiset.
Laji on menestyksillään kiirinyt myös ylimmän valtiovallan tietoon. Onnitteluja
oli jo aikaisemmin tullut muun muassa tasavallan presidentiltä. Nyt joukkueita
muistivat pääministeri Matti Vanhanen ja kulttuuriministeri Tanja Karpela.
Molempien joukkueiden valmentaja Anu Jääskeläinen iloitsi paitsi menestyksestä
ja ruotsalaisjoukkueen kukistamisesta myös siitä, että joukkueet jaksavat
kehittää itseään kultamitaleiden jälkeenkin. Siten suomalaisista onkin
tullut suunnannäyttäjiä koko lajille.
Viirit nostettiin juhlallisesti Helsingin jäähallin kattoon 15.1.2005 ennen
SM-senioreiden ja SM-junioreiden 2. valintakilpailun alkua.
|
|