|
Tarja Sipilä
Yksinluistelun päävalmentaja Tarja Sipilä on koulutukseltaan liikunnan opettaja. Hän on toiminut valmentajana 1970-luvulta lähtien, mm. kahteen otteeseen Suomen Taitoluisteluliiton koulutuspäällikkönä. Matkan varrella Tarja on kouluttanut myös tulevia liikunnanopettajia yliopistossa.
Helsingin Luistelijoissa hän on toiminut valmentajana vuodesta 1989. Tarja
on Suomen taitoluisteluliiton avainkouluttaja ja toimii myös ISU:n kouluttajana.
Päävalmentajallamme on takanaan myös menestyksellinen aktiiviura taitoluistelijana.
Tarja Säde muistetaan mm. junioreiden Suomen mestarina vuodelta 1970 ja
senioreiden Suomen mestarina vuodelta 1971. Lisäksi palkintokaapissa on
mestaruusmitaleita maastojuoksusta ja viesteistä A- ja B-tytöissä.
Ja mikä on parasta valmentajan työssä? - Lasten ja nuorten kanssa oleminen.
|
Svetlana Kryukova
Svetlana Kryukova on saanut valmentajankoulutuksensa Ukrainan valtion urheilun
yliopistossa vuosina 1979-1983. Hän on valmentanut yhteensä 24 vuotta, josta kymmenen vuotta
Suomessa ja Helsingin Luistelijoissa.
Svetlana aloitti taitoluistelun kuusivuotiaana. Kilpailu-urallaan hän eteni
aina Ukrainan ja Neuvostoliiton mestaruuskisoihin asti.
Svetlana:- Parasta tässä työssä on, kun saa olla mukana kehittämässä urheilijan luontaisia
lahjoja.
|
|
Oleg Nugumanov
Oleg Nugumanov on opiskellut Pietarin
urheiluakatemiassa. Se on Venäjän vanhin ja edelleen toiseksi suurin
urheiluakatemia.
Olegin oma urheilu-ura katkesi loukkaantumisiin 21-vuotiaana. Hän ylsi
junioreissa maajoukkuetasolle entisessä Neuvostoliitossa. Seniorina hän ylsi
Neuvostoliiton sisäisessä rankingissa sijoille 5-8 ja voitti mm. Pietarin
tai silloisen Leningradin mestaruuden.
Olegilla on valmentajakokemusta jo 40 vuotta. Nykyluistelijoista tunnetuin
oppilas on Saksan mestari Andrei Vlashenko.
Suomeen Oleg tuli 80-luvulla Albertvillen olympialaisten jälkeen.
Pitkän uran tuomalla kokemuksellaan Olegin on helppo vastata kysymykseen, mikä
on parasta valmentajan työssä: - Parasta ovat lapset. Isompien
luistelijoiden kanssa tulee helposti rutiinia mutta pienten kanssa näkee
aina kasvun ihmeen.
|
|
Lioubov 'Ljuba' Proudnikova
Koreografi Lioubov Proudnikova on saanut oppinsa Pietarin koreografisessa
akatemiassa. Helsingin Luistelijoissa hänellä on nyt meneillään neljäs
vuosi.
Ljuballa on takanaan pitkä ura luistelijana. Hän esiintyi 23 vuotta Pietarin jääbaletissa näytösluistelijana.
- Hauskinta valmentajan työssä on se, kun lapset ymmärtävät, mitä tarkoitan
ja haluavat tehdä työtä kehittyäkseen luistelijana.
Paulina
'Paiu' Carlson
Paulina ”Paiu” Carlson suoritti keväällä
2006 valmentajan erikoisammattitutkinnon ja on
nyt IV-tason taitoluisteluvalmentaja sekä
kansallinen tekninen spesialisti. Paiun toiveena
on kouluttautua kansainväliseksi tekniseksi
spesialistiksi.
Paiu on valmentanut vuodesta -95 EVT:ssä
tuntivalmentajana ja päätoimisesti vuodesta
2001 Hot:issa. Helsingin Luistelijoihin
Paiu tuli kesällä 2005.
Paiun ura yksinluistelijana päättyi
SM-junioritasolla vuonna -94, jonka jälkeen
hän siirtyi muodostelmaluisteluun lopettaen
kilpauransa Rockettesissa MM hopeaan 2001.
Paiu pyrkii näkemään kaikki asiat
positiivisina haasteina ennemmin kuin ongelmina.
” Ja on ihana nähdä se, kun
joku luistelija oivaltaa jotakin – vaikka
ihan pienenkin asian.” Paiu toteaa,
kun kysytään valmentajan työn parhaita
puolia.
|
 |
|
|
Saija Martikainen
Saija Martikainen on taitoluisteluliiton
kriteereillä mitattuna tason II valmentaja. Hän opiskelee myös Helsingin
yliopistossa ja on gradua vaille teologian
maisteri. Aineyhdistelmään kuuluu sivuaineena myös kasvatustiede.
Luistelijana Saija ehti kilpailla B-tasolla "vaatimattomin tuloksin".
Valmentajakokemusta on kertynyt vuodesta 1988. Kotiseura oli Espoon Jäätaiturit,
mutta kokemusta on myös Tikkurilan Taitoluisteluklubista ja HSK:sta.
Helsingin Luistelijoihin Martikainen tuli keväällä 2002.
Saija:- Tää on vaan parasta. Nautin jäällä olosta ja siitä kun lapset
oppivat. Koen olevani omimmillani opettajana.
|